On ollut tässä kevään ja kesän aikana paljonkin puheissa etenkin täällä blogimaailmassa kiusaaminen. Kommentoidaan anonyymisti eli nimettömästi jotakin asiatonta minkä olisi voinut jättää sanomatta. Tai sitten rohkeasti omalla nimellä ajatuksella "koska mä voin" ??
Luullaan että koska ollaan täällä somessa niin voi sanoa ja tehdä mitä huvittaa semmoiselle joka uskaltaa olla esillä tai laittaa itsestään kuvia vaikka joka kurvi ei olekkaan kuin suoraan voguelehden kannesta mutta kaunis silti, koska jokainen on!!! Tai jollekkin joka uskaltaa näyttää kaunista kotiaan tai käydä jopa jo kolmannen kerran reissussa vuoden sisällä, onhan se jo törsäämistä ja vähintään vaan lottovoittajien oikeus.
No ketä nämä kiusaajat sitten ovat? Paha mennä sanomaan varmasti koska en tiedä. Inhoan ihmisiä jotka puolesta sanasta jo muodostavat toisen ihmisen kokonaisen päivän. Luulevat tietävänsä kysymättä tarkkaan. Mutta ilkeitä nämä ihmiset ainakin on! Kateellisiakin, luulen (mutta en tiedä) koska omassa elämässä ei uskalletakkaan tai olla uskallettu toteuttaa sitä elämää mitä somesta sitten itseensä imetään vaikkapa se oliskin sitten kuinka pöyristyttävää muka... Vai onko totuus se että sitä kadehditaan ja juuri sitä oisi kiusaaja itsekkin halunnut mutta ei uskaltanut?
Mutta onhan sitä ainakin seurattava ja laitettava kommenttikin, koska tämä ihminen luulee olevansa siihen oikeutettu?! Miksi edes lukea blogeja tai seurata ihmisiä jotka ärsyttää? Saatikka sitten viitsiä kommentoida niille? Miksi nähdä se vaiva?
Halusin lähteä ottamaan tähän kantaa nyt koska aihe on minulle todella ajankohtainen. Iltasella ennen nukkumaan menoa risteili ajatuksia päässä kun laivoja satamassa ja yritin nukkua osan tunnekuohuistani pois. Haluan ottaa kantaa vähän toisenlaisesta näkökulmasta!
Miltä sinusta tuntuisi että sinun elämääsi/perhettäsi hyvin tuttu/tutut ihmiset seuraavat ainoastaan suurimmaksi osaksi somen kautta? Sitten näistä somen päivityksistä ja blogipostauksista tehdään sinulle persoona kartoitus niinkuin rikospoliisit tutkiessaan rikoksia. Otetaan ja halutaan ottaa kärkkäästi ne asiat sieltä pinnalle mitkä eniten ärsyttää näitä stalkkereita.
Että tämä on jatkunut jo ennen some aikaakin, toisella tavalla ja nyt alan olemaan asiaan tosi väsynyt ja surullinen!
Olen työtön, käyn kahvilassa, ostan kengät ja lähden etelänmatkalle, siinäpä ainekset jo kunnon märehdintään ruudun toisessa päässä. Kuinka tämä kehtaa tämmöistä elämää viettää, mies käy raatamassa töissä ja tämä vaan elää vapaata ihanaa elämää???
Entäs se totuus? Onko sillä mitään väliä tämmöisille ihmisille? Sille joka on halunnut saada syyn siihen että voi purkaa oman elämänsä katkeruuttaan johonkin toiseen.
Mitäs jos tämä työttömyys on niin iso ja vaikea asia että on jopa sairastunut masennukseen mutta saa voimansa kirjoittamisesta ja kaiken kauniin kuvaamisesta? Syö oikeassa elämässä mielialalääkkeitä ja soimaa itseään tilanteesta aivan tarpeettomastikkin mutta ei halua sitä puolta näyttää somessa kaikille ihmisille, koska se ei niille kuulu. Se kuulu niille jotka haluaa välittää oikeasti, jotka koskettaa olkapäästä ja antaa nenäliinan kun ihan oikeasti itkettää eikä vaan hymiönä ruudulla.
Entä jos kahvilan pöydän toisella puolella istui joku, joka ei halunnut kuvattavan tai mainittavan itseään ja oli maksanut kahvit ja pullat? Entä jos kengät on ostettu äidin rahoilla joka halusi sen tehdä? Etelänmatka ollut miehen päätös joka on nyt niitä töitä raatamiseen asti tehnyt ja saanut sen osittain lahjaksi?
Tai entäpä kauhuskenaario? Tämä ihminen ei edes mieti töihin paluuta ja nauttii siltikin elämästä täysin rinnoin eikä päätös häiritse ketään muutakaan perheessä. Kävi yksin miehensä rahoilla kahvilla ja tunsi juuri sillä hetkellä tarvitsevansa sitä hetkeä enemmän kuin muuta ja oli tapahtumasta niin onnellinen että siitä onnellisuudesta sai nauttia muukin perhe. Löysi alennusmyynnistä kengät, nappasi kuvan, laittoi sen someen eikä edes miettinyt että ruudun toisella puolella olisi joku jolle tämä asia kuuluisi. Pakkaa mukaansa aurinkorasvat kuukautta aikaisemmin koska on niin innoissaan tulevasta matkasta joka on maksettu penniä venyttäen ja jätetty muita laskuja maksamatta sen takia.
Kellä ihmisellä on oikeus lähteä spekuloimaan toisten elämää? Arvostelemaan toisten ratkaisuja? Koko ajan ja joka asiasta!!! Tuntuu kauhealta välillä miettiä että miten jotkut ihmiset ei osaa nähdä hyviä asioita enemmän kuin pahoja! Molemmissa esimerkeissä on totuuksia ja mielikuvitusta, mutta mua kyllä täällä jo helpottaa vähän sydämen kiristys kun saan tuotua tämän asian esille vihdoin! Hyvä, paha some ♥
Entäs sitten jos tämmöiset ihmiset vaan jättäisi rauhaan meidät pöyristyttävän kauheat edesvastuuttomat somen käyttäjät ja vaan keskittyisi enemmän omaan elämäänsä mutta silti ihan itsensäkkin takia yrittäisi ymmärtää edes puolittain että kaikki asiat ei välttämättä tule julki somessa. Täällä on kyllä varmasti paljon aitoa elämää nähtävillä mutta ei tämä ole kirjanpitoa sitä lukeville ihmisille eikä me olla vastuussa näyttää tiliotteita tai kertoa asioista juurta jaksain. Meillä on oikeus paljastaa vaan sen verran kun halutaan omasta elämästä eikä ne paljastukset ole yhtään sen epäaidompia kun asiat OIKEASSA elämässä, siellä vaan eletään se elämän jokainen sekuntti oikeasti.
Omistan vielä oikeuden päättää yhdessä perheeni/mieheni kanssa meidän perheen rajoja. Meitä on kaksi aikuista ihmista jotka tietävät kyllä kuinka paljon toiselle on tarpeeksi tai jos ei tiedetä, me keskustellaan tai otetaan pieni kina ja sitten tiedetään varmasti :D Kumpikin kantaa vastuunsa omista tekemisistä eikä me tarvita puolustajia kummankaan selän taakse, mutta oikeita elämän tukijoita ja murheiden jakamista me tarvittaisi. Aitoa välittämistä ja koskettamista myös lapset!
On täysin vieras ajatus minulle että kun olen työtön, tarvitsisi minun laittaa ulkopuolelta tulevasta painostuksesta itseni jalkapuuhun ja syödä näkkileipää, itkeä verta ja ainakin olla olematta onnellinen. Tätä ei toivo mieheni eikä lapseni ja silloin tämä ei pitäisi olla kellekkään muullekkaan ongelma?! Olen puhunut ja huojentunut, mutta vieläkin surullinen, varmasti pitkään....
Kysytäänhän niiltä rakkailta lähimmäisiltä/sukulaisilta aidon oikeasti kasvokkain mitä kuuluu? Ja kuunnellaan vaan se mitä se ihminen vastaa eikä lähdetä jatkamaan tarinaa omalla kynällä, kiitos ♥
Kiitos kaikki ihanat siellä, keitä tämä asia ei koske mutta tiedän jo valmiiksi saavani tukea, olette maailman tärkeimpiä juuri tällä hetkellä ♥
