keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Heipat loppuviikoksi!


Meillä terassille paistaa aamuaurinko ja jankutukseen asti olen vaan huokaillut tätä ihanuutta! Aurinko tekee mulle ihmeitä, tätä ei korvaa mikään ♥

Rauhallisina aamuina napsautan vedenkeittimen päälle ja valitsen muumimukin kaapista!! Valinta tapahtuu aina fiiliksen mukaan, kenet hahmoista otan seurakseni teehetkelle terassille :)
Näissä kuvissa oli näköjään hauska fiilistellä tuumailevan ja rauhallisen maailmanmatkaaja nuuskamuikkusen kanssa. Kupin pirteä väri houkutti myös valinnassa, onhan maisema kauniin vihertävä kun luonto heräsi kunnolla eloon kylmän ja pitkän kevään alta.

Muumimukeja mulla on jo usealta vuodelta kerättynä, koska rakastan niitä! Kaikki mukit on myös ahkerassa käytössä! Arabian juhlamuki on uusin kauppoihin ilmestynyt muki, löytyy siis jo meidänkin kaapista ♥


 Eilen illansuussa fiilistelin kesäiltaa terassilla kynttilöillä ja tuoreilla kesäkukilla. Illasta aurinko paistelee talon toisella puolella ja varjoisalle terassille oli kiva laittaa kynttilöitä palamaan. Ne kuuluu mulla ympäri vuoden tunnelmaan ♥




Sitähän minä oikeastaan lähdin vaan sanomaan että loppuviikon blogi hiljenee ja tämän perheen Lyylit lähtee tänään reissuun Suonenjoelle. Mies käynyt pesettämässä auton ja tankannut valmiiksi, ei muuta kun iltapäivällä turvallista matkantekoa muutama sata kilometriä ylöspäin savoa kohti.
Viikonloppuna juhlitaan tällä kertaa tyttären tytärtä ♥

Voin muutenkin paljastaa että tässä perheessä kalenterissa on viikonloppujen kohdalla Heinäkuussa vasta seuraavaksi kokonaan tyhjää... Mutta kesällä saakin olla elämää, nyt nautitaan kaikesta ♥

Aurinkoisia ajatuksia sinulle, ihanaa onnellista loppuviikkoa ♥


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Aurinkoinen viikonloppu juhlahumussa ♥




Voi miten aurinko on meitä hellinytkään ♥ Kyllä se saa mielen niin iloiseksi!!!
Arkiviikko meni odotellessa vaan viikonloppua koska meillä kokoontui koko perhe yhteen Lauantaina. Tytär perheineen saapui perjantai iltana pitkästä matkasta ja voi sitä onnea kun näki nuorimmankin lapsenlapsen taas monen viikon jälkeen ♥

Lauantaina juhlittiin täällä mummilassa pojan tyttären, Amalian nimipäiviä! Laitettiin grilli kuumaksi ja valmistelin nopeita jälkkäriherkkuja kahvipöytään. Suloisten pahvikuppien herkku-ohjeen löydät TÄÄLTÄ ♥
Oli mahtava seurata kuinka aidosti pieni lapsi oli iloinen saamistaan paketeista, alemmassa kuvassa suusta pääsi jopa WAUU, kylläpä meitä nauratti. Tämä tyttönen kuitenkin vasta puolitoistavuotias murunen, mutta kukapa nainensenalku ei lahjoista tykkäisi. 

Pöydän kauniisti kattaminen on tullut mulle tärkeäksi. Arkena tietysti syödään miten kiireiltä ehditään, mutta sitten kun kokoonnutaan yhteen tai on muuten vaan tunne laittaa kaunista, käytän siihen aikaa ja vaivaa! Näin Toukokuun edetessä alkaa luonnonkukkatarha kukoistamaan ja on selvää säästöä tuoda pöytään kesäpuutarha luonnosta ♥

Kauniit astiat, servetit ja vaikkapa muutama kynttilä tuo tunnelmaa ja luksusta pöytään lisää.
Miten meillä sitten syödään? Sivistyneesti keskustellen päivän politiikasta... Väärin!
Sekuntti siitä kun ollaan istuttu alas, alkaa hillitön melske. Hetkessä ollaan siirrytty Serranonperhe sarjaan päivälliselle, missä kukaan ei kuuntele ja kaikki puhuu yhtä aikaa. Kiusataan heikompaa leikkisästi ja tönitään vieruskaveria. Yritän täyttää kaikkien toiveita sen kaiken hälinän seasta ja nautin siitä kaikesta. Lopuksi tuumaan että tämä oli sitten viimeinen kerta. Kunnes tulee seuraava ♥


 On ihanan pakahduttavaa olla jollekkin iso osa sen pientä maailmaa. Vaikka asutaan välimatkan päässä, tyttären tytär on luonut välillemme yhteyden mitä ei voi edes sanoiksi laittaa paperille. Kun pienet kädet ottaa poskista kiinni ja painuu pää olkapäähän, tuntuu että tätä aitoa rakkautta ei ikinä, ikinä halua kadottaa. Sitä täytyy vaalia kun hentoa kukkaa, koska se on jotain ainutlaatuista. Ihan mahtavuutta olla mummi ja saada jakaa sitä kahdelle lapsenlapselle!!! ♥




 Perjantaina kävin vihdoin puutarhalla ja sieltä lähti kassissa varovasti muutamat kukat. Hortenssioita olin niin kaivannut ja niin kuin viime vuonnakin, osuin paikalle kreivin aikaan. Hintalapussa oli alea, sopi minulle hyvin :) Aah, se tunne kun aukaisi multapussin ja sai kynnenvälit mustaksi.
I LOVE SUMMER ♥

Pääsitkö itse nauttimaan auringosta viikonloppuna?!


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

I love summer-Riviera Maison ♥




Ihanaa, ihanaa, ihanaa, elämä on vaan ♥
Tässä se ny roikkuu kuulkaa, odottamassa kesää, joka toivottavasti on jo ihan nurkan takana! Ne ketkä oli mun kanssa Tampere reissussa, muistaa että mä pidin tämän kanssa entten tentten pohdintaa ja en sitten raaskinut ostaa samaan aikaan vuuan kanssa. Olihan kesäänkin vielä ikuisuus kun luntakin  tuprutti joka toinen päivä (eikä tilanne ilmeisesti ole mihinkään muuttunut) mutta mulla on nyt kesäkassi heti otettavissa matkaan kun aurinko alkaa pilkottamaan ♥ Kiitos rakas mieheni!!!

Oli ihana äitienpäivä taas kerran, harmitus ja ikävä oli tytärtä, mutta onneksi ensi viikolla sitten nähdään jo! Kukkia on pöydät täynnä, kiitos ihanat lapseni!!! Äitini luona käytiin syömässä voileipäkakkua lounaaksi ja anoppilan pihan reunasta valtavasta valkovuokkomerestä kahmaisin kimpun kukkia lisää kotiin. Niitä ei ole ikinä liikaa!
Illasta neljä lasta viidestä kotona ja oli mun vuoro tehdä kakkua korvaukseksi aamupalasta sänkyyn. Kuopus oli paistanut ihan minua varten pannukakunkin uunissa, on ne vaan niin ♥

Viikolla näin jossain mainoksen helposta jäätelökakusta ja se lähti nyt toteutukseen. Vielä flunssaisena ja pe-la välisestä Tallinnan risteilystä väsyneenä (juu olin tällä kertaa miehen ja pojan sekä kavereiden kanssa reissussa) oli tämä kakku kun tähän tilanteeseen tehty ja luulen että tätä tarjoillaan meillä vielä monet kerrat hellepäivän vierasvarana tai saunan jälkeen herkku jälkkärinä.


-Vanilja buffet jäätelöä kerroksittain
-Kerrosten väliin ja päälle, vatkattua kermavaahtoa (2dl)
-Mansikoita palasina
-Mansikkahilloa oman maun mukaan väliin

Ei oo vaikeeta ja mun mielestä vieläpä kauniskin! :)


Oikein ihanaa uutta viikkoa! Nyt peukut pystyyn että sää-sedän lupaukset ilmojen lämpenemisestä pitäisi paikkansa, jo olisi aikakin. Tänään oli ainakin jo lupaavan lämmintä.

*Kiitos yhteistyöstä sisustusliike Kantriina nopeasta paketin lähettämisestä ♥ 

lauantai 13. toukokuuta 2017

Ihana kipeä äitiys ♥

Hetki siitä, kun oma sylini oli kasvanut aikuisuuden mittoihin, oli käsivarsillani oma lapsi, joka opetti minulle, ettei ennen sitä kyyneleet olleetkaan vielä olleet suolaisia.
Mietin iltaisin miten kaunista on lapsen rakkaus, kenelle kelpaisin yhtä epätäydellisenä?
Olisinko oppinut elämästä ikinä niin paljon. Rakkaudesta. Kivusta. Surusta. Huolesta. Onnesta ♥
Väitän että lapsi on kasvattanut minua enemmän kuin yksikään koulussa istuttu oppitunti!
Mietin jo nyt, miten elämä voi olla julmakin, antamalla rakastua, pakahtua, sitouttaa itseensä jonkun niin tärkeän ja sitten aikojen kuluessa irtaannuttaa kaksi jo saumattomasti yhteen kasvaneet erikseen. 


Koko lapsuusajan on yrittänyt kasvattaa vahvaa pärjäävää ihmistä itsenäiseen tulevaisuuteen, ravistella kauemmas itsestään, kolisuttaa napanuoraa, mutta miten siitä loppujen lopuksi itse selviää...  Luopumisesta?
Vai onko tarkoituskin lapsen aiheuttaa syntyessään fyysistä kipua ja maailmalle lähtiessään henkistä... Onko se loppujen lopuksi se juttu mikä kasvattaa taas asteen enemmän äidiksi ymmärtämään että näin se pitikin loppujen lopuksi mennä.
Voiko mitenkään valmistella sitä hetkeä kun viimeinen lapsi kasvaa aikuiseksi?
Kuka tai mikä täyttää ammottavan hiljaisuuden ja lopullisuuden tunteen siitä, että kaikki yhteinen aika saman katon alla on enää muistoja ja lainattuja hetkiä ♥
Nainen joka koko aikuisuuden on ollut äitinä, elänyt lasten täyttämässä kodissa, uhkaa hyökyaallon voimalla hukata osan itsestään...

Onneksi vielä on aikaa! Haluan uskoa, että elämä on tämänkin suunnitellut niin hyvin, että kun joskus on aika laittaa tämän luvun viimeinen ovi kiinni, on jossain auki jo toinen ♥
Silloin on ehkä minun aikani opetella olemaan aikuinen, vain itsekkäästi itselleni ja sille toiselle sängyn toisella puolella, eikä siltikään äidin rakkaus kuole minusta koskaan ♥



Huomenna on minun vuoden tärkein päiväni. Silloin ei voisi kalleinkaan koru maailmassa korvata lapseni käsivarsia kaulallani. En vaihtaisi ikinä mihinkään, en kehenkään ♥

Oikein ihanaa juhlapäivää sinullekkin ♥  Ja halit minun omalle tärkeälle äidilleni!!!


perjantai 12. toukokuuta 2017

Syntymäpäivät ja mansikkajuustokakku ♥

Hello ♥
Mulla oli eilen syntymäpäivä ja sen kunniaksi sitten kävin lääkärissä hakemassa antibioottikuurin. Eli ei ihan semmoinen perinteinen fiilis ollut tuossa päivässä! Jo nyt vuorokauden jälkeen olo alkanut helpottaa eikä tarvinnut enää aamulla itkun kanssa herätä karmeaan kurkkukipuun, ihanaa ♥

Buranan kanssa flunssasta huolimatta yhteistyössä leivottiin ikisuosikki ihana mansikkainen juustokakku keskiviikkoiltana ja mies teki ihan itse yksin korvapuusteja. Arvatkaapa maistuiko niissä vähän erityisesti se homemade ;)♥

Juustokakkua oli pakko päästä leipomaan myös mun uuden kakkuvuuan takia. Tämä oli nyt se Tampereen tuliainen, syntymäpäivälahjani, minkä lupasin paljastaa myöhemmin. Riviera Maisonin kaunis mutta samalla niin kätevä irtopohjakakkuvuoka ♥ Vuuassa yhdistyy uunin kestävä irtopohjavuoka ja kaunis tajoilulautanen ♥ Mä oon niin lovena!!! Tähän oli helppo leipoa kakku suoraan ilman leivinpaperilla näpräämistä ja valmiin kakun siirtelyä. Hyytymisen jälkeen reunat pois ja ooo la laaa on kakku valmis tarjoiluun.




Mä luulen että tarviin vielä toisen tämmöisen, meillä kun ei riitä yksi kakku juhliin ikinä millään, onnea on paljon ystäviä ja sukulaisia ♥

Mansikkajuustokakku ♥

♥ 200g digestive keksejä+75g voita tai margariinia
♥ 400g mansikoita
♥ 3 liivatelehteä
♥ 400g philadelphia tuorejuustoa
♥ 3,5dl sokeria+1rkl vaniljasokeria
♥ 2dl kuohukermaa
♥ sitruuna

♥ Murskaa keksit hienoksi ja sulata voi. Lisää sulatettu voi keksien joukkoon, sekoita tasaiseksi ja painele leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuuan pohjalle tasaiseksi. Kuvassa olevassa vuuassa et tarvitse siis leivinpaperia ;) Vink vink... 
Pilko mansikat ja asettele ne keksipohjan päälle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa kerma. Sekoita tuorejuusto ja sokerit keskenään kulhossa, lisää vatkattu kermavaahto käännellen tuorejuuston joukkoon. Purista sitruunanmehu kuppiin ja kiehauta mikrossa, lisää vedestä puristetut liivatteet mehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuuston joukkoon samalla koko ajan sekoittaen. Kaada valmis täyte mansikoiden päälle tasaisesti. Jääkaappiin hyytymään minimissään 4 tuntia, mutta parhaimmillaan yön yli tarjottuna. 
Kata pöytä kauniisti ja nauti ♥ 




 Ihanan juhlavaa viikonloppua kaikille, toivottavasti saataisiin sunnuntaille aurinkoa ja jokaiselle onnellisia hetkiä ♥ Moikat ♥



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Nauti hetkestä ♥




Mulla meni itsellä ikä lähes neljäänkymppiin, ennenkuin ymmärsin kuinka tärkeää elämässä on välillä pysähtyä. Ottaa itselleen aikaa vaan olla. Tehdä sitä mistä tykkää tai luoda luksushetki vaikka omaan kylpyhuoneeseen YKSIN. Pysähtyminen ei tarvitse olla kun vaikka 10 minuuttia, joskus tunti tai halutessaan vaikka päivä. Kunhan vaan osaa pysähtyä ja tehdä itselleen hyvää, antaa aikaa ehdoitta ja ilman omantunnontuskia ja do it listaa mielessään.
Minut pysäytti vasta sairastuminen ja muistan vieläkin sen kauhun tunteen Orttonin kipu-ja kuntoutus jaksolla kun piti rentoutua. KÄÄK. Silmät piti laittaa kiinni ja se se vasta kauheeta oli. Rentoutus harjoituksia harjoiteltiin päivittäin monta kertaa ja ensimmäisillä kerroilla olin kuin myrkkykäärmeen pureman kouristuksissa. Siitä hetkestä on pitkä matka tähän missä nyt olen. Ja vieläkään en osaa kunnolla! Mutta minulla on parempi ja helpompi jo hengittää ♥


 Rakastu arkeen! Ole nytkun ihminen, älä sitkun! Arki voi olla puuduttavaa raatamista tai sitten siinä voi nähdä mahtavia värejä kaiken harmaan keskellä.
Heräät aurinkoiseen aamuun. Jätä tylsä kaurapuuro vaikka iltapalaan ja kata itsellesi terassille teekuppi ja herkkusämpylä. Istu alas ja kuuntele linnun laulua, hengittele ja ole vaan. Kerkeät ennen aamupäivää huokailemaan huolista niin halutessasi, mutta anna hetki aikaa olla, olla kaikki hyvin ♥

Anna mennä. Tee jotain semmoista mitä itse haluat. Unelmoi ja haaveile, ne ei maksa mitään ja saattaa olla niin että kun jaksat uskoa, toive voi toteutua!

Mä tykkään puuhailla mun lasten kanssa paljon, käydä reissussa ja hemmotella lapsenlapsia. Siksi pyrinkin tekemään tulevaisuuden suunnitelmia aina niin, että minulla on vähän kaikkea näistä suunnitteilla kalenterissa. Silloin on aina mitä odottaa, kun päivä on vaan tavis torstai :)

Viime talvi oli minulle raskas ja osa peloista (fyysisistä ja taloudellisista) kummittelee vieläkin niskan takana. Ei voi antaa niiden säädellä toimintaani vaan yritän elää yksi päivä kerrallaan. Uskon ja luotan että siellä oisi jotain hyvää minulle tarjolla. Sitten kun on sen aika ♥
Mennyt talvi sai minut myöntämään että ilman apua en pärjäisi ja sen takia opettelenkin terapiassa näitä niin tärkeitä asioita, RAKASTU ARKEEN, NAUTI HETKESTÄ ♥



Nämä ihanat kupit näin instagramissa ja heti tiesin että nämä ostetaan ehdottomasti meidän kotiin. Löysinkin pienen etsiskelyn ja puhelin soiton jälkeen omani citymarketista. Nyt on kesän tuleviin rippijuhliin kauniit teemukit hankittu. Hobby hallissa näytti olevan myös! Vinkkinä niille ketkä tunsivat rakkautta ensi silmäyksellä ;)

Nyt toivotan hyvää yötä kaikki ihanat ♥
Tunnelma alkaa olemaan innostunut olohuoneen puolella, Suomi sai vihdoin maalin :D


tiistai 9. toukokuuta 2017

Aikuisbloggaajat Tampereella!

Minulla oli ilo ja kunnia päästä tutustumaan Tampereeseen ja siellä oleviin muutamiin yrityksiin vähän paremmin viime viikonloppuna, tavata uusia kasvoja blogien takana sekä halata jo ennestään tuttuja ♥ Yksi parhaimmista päätöksistä elämässäni oli aloittaa joskus yli 4 vuotta sitten bloggaaminen. Se mitä se on antanut minulle, ei ole rahalla mitattavissa. Meissä kaikissa kirjoittajissa on yhdistäviä tekijöitä paljon ja uuden kolleegan kohdatessa ei pääse syntymään vaivaannuttavia hiljaisia hetkiä. Meitä yhdistää jatkuva elämän ja tiedon nälkä, halu auttaa ja inspiroida muita, kirjoittaminen, valokuvaaminen ja siitä johtuen ravintolassa aina nautittava puolijäähtynyt ruoka-annos, koska annos täytyy AINA ENSIN KUVATA ja HUOM. myös vierustuolin menuu.. ;)






Viikonlopun yöpymispaikkana oli scandic Tampere city, kiitos Kristiinan
Perjantaina kirjauduttiin hotelliin, käytiin iltapalalla Top Chef voittajan Akseli Herlevin hampurilaisravintolassa (oli hyvää) ja istuskeltiin keskustorin rappusilla ihanassa ilta auringossa. Elämä oli just siinä kohtaa huippua!
Seuraavana aamuna scandicin aamupalaravintola hurmasi minut täysin. Hurmiossa kääntelin päätä kun pöllö puussa. Olinko jossain kohtaa yön aikana vaihtanut kokonaan mannerta. Hetken kuvittelin itseni johonkin välimeren kuumaan ja kesäiseen... ♥



 Kello 10 meillä alkoi aikuisbloggaajien päivä Tampereen rautatieasemalla. Kukaan ei tiennyt mitä ihana aikaansaava, meidät kaikki tervetulleeksi toivottava Marina, blogista Dioriina oli meille keksinyt. Jänskää!

Siitä sitten hotelliaamupalan jälkeen aamupalalle Bakery cafeeseen joka sijaitsee osoitteessa tuomiokirkonkatu 26. Kahvilan toimitusjohtaja ja viereisen luksus parturi-kampaamo liikkeen Hair garagen erikoisparturi-kampaaja Kimmo Alarotu tarjoili meille mimosaa ja uusia tuulia kevään hiusmuotiin. Samalla tutustuttiin Back to the Roots unisex-tuotesarjaan joka on täysin suomessa kehitetty ja valmistettu! Sarjasta saatiin tuliaisia kassissa kotiinkin ja kokeiluun menee tänään iltasella.





Tästä jatkettiin matkaa pitkin Tampereen aurinkoisia katuja ja Laukontorin laidalla odotti ihana IHANA sisustusliike kantriina ♥ ♥ ♥ Mulla oli mielessä ollut syntymäpäivälahjaksi itselleni (hih) yksi Riviera Maisonin jutska ja täältäpä sen löysin!!! Tässä liikkeessä sisäänostajalla on täysin sama maku mun kanssa. ONNEKSI liike on muutaman sadan kilometrin päässä kotoa :D
Kerron myöhemmin tällä viikolla mitä ostin ;)






Voin kyllä paljastaa mitä jäin haikailemaan noiden portaiden lisäksi..... ♥


Tää kassi on niin mun vielä!!! Eikö ois aika ihana pakata tuohon mansikat ja aurinkolasit ja painua rannalle vilvoittelemaan??!! NO OIS!!
(Huomaa yltiö positiivinen asenne jaksaa uskoa että vielä se kesä tulee....tänään satoi lunta....)



"Vapriikin näyttelyssä päästiin kurkistamaan Kielletyn kaupungin loisteliaaseen ja yltäkylläiseen hovielämään: mitä syötiin, miten huviteltiin, mitä harrastettiin, miten kaunistauduttiin. Tutuksi tuli myös Kielletyn kaupungin arkkitehtuuri ja sen symboliikka, uskontokäsitykset sekä keisarillinen hallintojärjestelmä virkamiehineen ja eunukkeineen. Näyttely tarkastelee myös naisia ja naisten asemaa aina keisarinnoista jalkavaimoihin" 


 Tammerkosken rannalla vanhan pellava kutomon tiloissa upealla paikalla sijaitsee Tampella ravintola. Siellä syötiin lounasta ja rupateltiin kuulumisia.
Tässä kohtaa päivää kello näytti jo vaikka mitä ja osa porukasta lähti kotimatkalle kuka mihinkin ilman suuntaan. Kokoonnuttiin vielä Bakery cafeeseen ennen hajaantumista ja sieltä sitten saatiin runsaat goodiebägit joiden sisältöä tässä vasta pääsee ihmettelemään ja kokeilemaan, kunhan älytön kurkkukipu ja flunssa hellittää mikä tuliaisena lupaa kysymättä hyppäsi mukaan reissusta.


Kaiken kaikkiaan Tampereesta jäi mieleen ihanat ihmiset, aurinkoiset kadut, sykkivä kaunis vesistökaupunki joka ei nuku koskaan. Onnistunut syntymäpäivälahja ostos! ;)
Tänne haluan ehdottomasti uudelleen ja mielessä onkin jo  parisuhdelomailu miehen kanssa kahden kesken. Lahjakortti odottaa hyllyssä käyttäjäänsä Holiday club kylpylään, eikä tarvitse kauan miettiä missä kaupungissa se aiotaan käyttää :)
Jäi vielä monta paikkaa käymättä ja kuitenkin jo osa kaduista tuli sen verran tutuiksi että voin olla oppaana siellä sitten miehelleni!

Päivä ei vielä tosin loppunut tähän meiltä osalta bloggaajista, mutta illan huipentuma ravintola Dining 26 ansaitsee ihan oman postauksensa. Ravintola sai multa ainakin 10+ Mutta siitä sitten seuraavaan kertaan, moikat ♥

P.S Miten mä oon saanu kaikista parhaimmat, ihanimmat lukijat...  kiitos hyvistä palautteista ja kommenteista!!!! Jos et oo käyny lukemassa edellistä postausta niin käy ihmeessä, vielä mahtuu palautetta ja vinkkejä :)