lauantai 11. huhtikuuta 2015

Kaikenmoista..

Viikko mennä hurahti taas viikonloppuun. Viikolla käytiin tyttöjen kanssa tuhlailemassa syntymäpäivä lahjuksia keväisiin kenkiin ja vaatteisiin sekä syömässä ja kivaahan siellä oli makutuomarina ja neuvonantajana olla ;) Oli kivasti alennusmyyntiäkin ja tarjouksia matkassa joten saatiin kassiin enemmän kuin normaalihinnoilla oltaisiin saatu.
Kuitenkin koko viikon tai jo kohta kaksi on minua vaivannut toispuolinen pääkipu enimmäkseen vasemman silmän alueella, mikä eilen sitten yltyi jo ihan mahottomaksi ja niimpä mun työpäivä vaihtui päivystyksessä istumiseen. Tylsää ja kammottavaa oli istua siellä 4 tuntia. Sääliä niitä vanhuksia jotka joutuivat siellä kokeesta toiseen ramppaamaan ja odottamaan turhan pitkiä aikoja. Itselläkin meni muutamaan otteeseen usko mutta pakko oli odottaa kiltisti kun ei työterveyteen sinä päivänä enää päässyt. Lopputuloksena  sairaslomaa muutama päivä ja röntgen kuvat poskionteloista, onko siellä vielä joku pöpötin jäänyt elämään ja painamaan. Joten höyrykannu kädessä ja nenäsuihkeet sieraimissa täällä taas itseään hoidellaan! Viime yön jälkeen kuitenkin vielä vahvemmin heräsi epäilyt että kyllä se taitaa ihan niskoista tulla tämä kipu ja TOS vaiva vaan jostain on ärhäköitynyt. Aamuyöstä heräsin molemmat kädet aivan tunnottomina ja puuduksissa.. No asia minkä kanssa on vaan elettävä ja yritettävä hoitaa itseään kaiken mahdollisin tavoin vapaa aikana ja nyt sairaslomalla! Ja toivottava että kyllä se taas tästä....

Eilen iltasella ei auttanut voivotella vaan oli tulossa kymmenkunta lasta juhlimaan kuopuksen synttäreitä ja niimpä sitten buranat naamaan, jäätelöbaari auki ja musiikit soimaan. Siinähän tuo puolitoistatuntinen meni menossa ja melskeessä :)



Näistähän niitä lapsuuden muistoja syntyy <3

Nyt paistaa niin makoisasti aurinko että siitä pitää ottaa kaikki irti ja imeä energiaa ja positiivista asennetta, jotta jaksaa vielä muutamat viikot ennen ansaittua kesälomaa ja lötköttelyä <3
Oikein ihanaa viikonloppua myös sinulle!!! :)

3 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä ihan järkyttävää, kun joutuu jonottamaan ja varttumaan tuntitolkulla lääkärille pääsyä. Hyvä, että sait sairaslomaa ja voit nyt hoitaa itsesi kuntoon. Toivotaan, että olisi vain poskionteloissa se vika, vaikka uskon ja tiedän, että työssäsi tuo niska-hartiaseutukin vaan on ihan liian kovilla.Ihanan kuuloiset kaverisynttärit jaksoit kuitenkin järkätä ♥ Nyt toivon sinulle lepoa ja aurinkoa sekä niiden myötä parempaa oloa ♥

    VastaaPoista
  2. Juu Krisse, kyllä me yhden toisen naisen kanssa siinä ihmeteltiin että mikä hyvä suomalainen terveydenhuolto..hhmm..ehkä joskus OLI!!! :/ Kyllä tässä on niskat nyt niin jumissa että vaikea ajatella missä se vika on, mutta eikö niiden lääkäreiden se pitäis tietää ;) Hyvässä suhteessa tänään aurinkoa ja lepoa, hyvää oloakin niiden myötä koettu!! Joten kiitos ja mukavaa viikonloppua myös sinne <3

    VastaaPoista
  3. Vitsit nuo jonottelut on sitten kurjia, kaikkialla taitaa olla sama tilanne...täälläpäin minä jonotin kuumeisen poikamme kanssa 4h ennen lääkärille pääsyä ja kuume ehti nousemaan 39 asteesta 41 asteeseen ja meinasi poika pyörtyä niin sitten rupesi vasta saamaan apua...Pikaista paranemista ❤️Aurinkoista viikkoa ❤️

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3